Johanna Lamminen vahvistamaan Auroora Yhtiöiden hallitusta
Auroora Yhtiöiden varsinainen yhtiökokous on valinnut hallituksen uudeksi jäseneksi johtamis- ja talousosaamisestaan tunnetun Johanna Lammisen. Hän toimi kaasu- ja energiayhtiö Gasumin toimitusjohtajana vuodesta 2013 vuoteen 2021. Tätä ennen hän työskenteli muun muassa Danske Bank Oy:n toimitusjohtajana ja talousjohtajana sekä Evli Pankin talousjohtajana. Lammisen toimiessa Gasumin toimitusjohtajana yhtiöstä rakentui pohjoismainen energiayhtiö, joka kehitti pohjoismaisen kaasumarkkinan teollisuuden, raskaan liikenteen ja merenkulun tarpeisiin ja käynnisti biokaasun tuotannon. Vuoden 2023 alusta lähtien Lamminen on toiminut hankeyhtiö Novana Oy:n toimitusjohtajana tavoitteena parantaa Euroopan mineraaliomavaraisuutta.
Tällä hetkellä Lamminen toimii myös Mandatum Oyj:n hallituksessa tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana, Alisa Pankki Oyj:n hallituksen varapuheenjohtajana ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana sekä Green River Holdco S.L.:n, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn hallituksen jäsenenä. Hän johtaa myös puhetta Savonlinnan Oopperajuhlien hallituksessa.
Tekniikan tohtoriksi tuotantotalouden oppiaineesta valmistunut Lamminen valittiin keväällä 2025 Tampereen yliopiston Vuoden Alumniksi.
Auroora Yhtiöiden hallituksessa jatkavat Reetta Keränen, Harri Lamminen, Risto Lehtimäki, Pekka Tammela sekä Ville Voipio.