Hallinnointi

Palkitseminen

Palkitsemispolitiikka määrittelee periaatteet, joiden mukaisesti Auroora Yhtiöt Oyj:n hallituksen, toimitusjohtajan, johtoryhmän ja muiden työntekijöiden palkitseminen järjestetään. Politiikan tarkoituksena on tukea Aurooran pitkän aikavälin menestystä varmistamalla oikeudenmukainen, kilpailukykyinen ja motivoiva palkitseminen koko henkilöstölle. Palkitseminen kytkeytyy Aurooran strategiaan edistäen yhtiön kestävää kasvua ja menestystä.

Palkitsemispolitiikan mukaisesti Aurooran palkitseminen perustuu selkeästi määriteltyihin ja mitattaviin tavoitteisiin. Lyhyen aikavälin kannustimet perustuvat Aurooran strategiaan, kasvuun ja/tai tulostavoitteisiin, jotka määritellään kullekin konserniyhtiölle ja roolille. Pitkän aikavälin kannustimet toteutetaan tyypillisesti osakepohjaisina kannustimina ja ne perustuvat Aurooran strategiaan ja omistaja-arvon luomiseen. Pitkän aikavälin kannustimien tavoitteena on sitouttaa yhtiön ylin johto ja avainhenkilöt yhtiöön pitkäaikaisesti. Aurooran hallitus on asettanut Ihmiset ja kestävyys -valiokunnan, jonka tehtävänä on valmistella palkitsemiseen liittyvät asiat Aurooran hallitukselle. Päätökset yhtiön osakeperusteisista palkitsemisjärjestelmistä tekee yhtiön hallitus.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelee hallituksen palkitsemisehdotuksen, josta päättää yhtiökokous. Yhtiön 9.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten vuosipalkkiot toimikaudelta yhtiön seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti ovat 33 000 euroa yhtiön hallituksen puheenjohtajalle ja 20 000 euroa yhtiön hallituksen muille jäsenille. Lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan 500 euron suuruinen palkkio kustakin hallituksen kokouksesta.

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 6 000 euron suuruinen vuosipalkkio ja ihmiset ja kestävyys valiokunnan puheenjohtajalle 3 000 euron suuruinen vuosipalkkio. Valiokuntien jäsenille maksetaan 500 euron suuruinen palkkio valiokunnan kustakin kokouksesta. Hallituksen jäsenten hallitus ja valiokuntatyöskentelystä aiheutuneet matkustuskustannukset korvataan Verohallinnon voimassa olevan matkakorvauksia koskevan ohjeen verovapaan enimmäismäärän mukaisesti. Lisäksi yhtiön 9.3.2026 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti ehdollisena listautumiselle, että hallituksen jäsenten kiinteä vuosipalkkio voidaan maksaa osittain osakkeina siten, että 50 prosenttia palkkiosta maksetaan hankkimalla osakkeita hallituksen jäsenen puolesta ja hänen nimiinsä ja loppuosa maksetaan rahana.

Hallitus päättää toimitusjohtajan ja johtoryhmän muiden jäsenten palkitsemisesta ja sen perusteista. Aurooran palkitsemispolitiikan mukaisesti toimitusjohtajalle ja yhtiön johtoryhmälle maksettava palkkio voi koostua kiinteästä palkasta ja luontoiseduista, raha- tai osakepohjaisista lyhyen aikavälin kannustimista ja osakeperusteisista pitkän aikavälin kannustimista. Toimitusjohtajan palkitsemisen muuttuvan osan tulisi tavoitellulla suoritustasolla olla merkittävä osa (esimerkiksi yli 50 prosenttia) toimitusjohtajan kokonaispalkitsemisesta. Johtoryhmän jäsenten, lukuun ottamatta toimitusjohtajaa, palkitsemisen muuttuvan osan tulisi tavoitellulla suoritustasolla olla yli 20 prosenttia kokonaispalkitsemisesta.

Aurooran toimitusjohtajan molemminpuolinen irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Toimitusjohtajalla on irtisanomisaikana oikeus rahapalkkaan ja luontoisetuihin, jotka sisältävät bonuksen tai osakepalkkion, joka määräytyy ja maksetaan Aurooran tuloksen perusteella vuosittain määriteltävän määrän ja laskentatavan mukaisesti, ja matkapuhelinedun.

Johtoryhmän tiettyjen jäsenten molemminpuolinen irtisanomisaika on kuusi kuukautta ja näiden johtoryhmän jäsenten työvelvoitteesta irtisanomisaikana sovitaan osapuolten kesken irtisanomishetkellä. Yhtiön irtisanoessa johtajasopimuksen, Yhtiö maksaa johtajalle kolmen kuukauden palkkaa vastaavan summan kertakorvauksena. Johtoryhmän tiettyjen muiden jäsenten molemminpuolinen irtisanomisaika on kolme kuukautta. Kaikilla johtoryhmän jäsenillä on oikeus rahapalkkaan ja luontoisetuihin irtisanomisaikana.

Johtoryhmän jäsenten eläkeikä määräytyy kulloinkin voimassa olevan työntekijöiden eläkkeitä koskevan lainsäädännön mukaan. Johtoryhmän jäsenillä ei ole yksilöllisiä eläkejärjestelyitä.

Johtoryhmän ja hallituksen jäsenten palkat ja palkkiot

Euroa 1.1.–31.12.2025 1.1.–31.12.2024
Toimitusjohtaja
Palkat ja palkkiot 157 740,00 157 740,00
Johtoryhmä
Palkat ja palkkiot 480 608,01 449 589,63
Hallituksen jäsenet
Palkat ja palkkiot 144 400,00 94 900,00
Johdon ja hallituksen palkat ja palkkiot yhteensä 782 748,01 702 229,63

Aurooran hallitus on perustanut suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän konsernin johtoryhmän jäsenille ja avainhenkilöille. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää yhtiön osakkeenomistajien ja konsernin johtoryhmän ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön omistaja-arvon kasvattamiseksi ja strategian toteuttamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa avainhenkilöt Yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen osakkeiden ansaintaan ja kertymiseen perustuva kannustinjärjestelmä.

Suoritusperusteinen osakepalkkiojärjestelmä 2026–2028 sisältää yhden ansaintajakson, joka alkaa 1.1.2026 ja päättyy 31.12.2027. Ansaintajaksoa seuraa kahdentoista kuukauden mittainen sitouttamisjakso.

Järjestelmässä kohderyhmällä on mahdollisuus ansaita Auroora Yhtiöiden osakkeita suoritukseen perustuen. Järjestelmän ansaintakriteerit on sidottu pääoman allokointiin (ROCE-% + allokoidun pääoman määrä) ja kannattavuuteen (EBITA (eur) + EBITA-%). Järjestelmän mahdolliset palkkiot maksetaan sitouttamisjakson päättymisen jälkeen 31.5.2029 mennessä.

Järjestelmän perusteella maksettavien palkkioiden arvo vastaa yhteensä enintään 114 000 Auroora Yhtiöiden osaketta, mukaan lukien rahana maksettava osuus. Yhtiöllä on oikeus maksaa palkkio kokonaan rahana. Kohderyhmään kuuluu 10 avainhenkilöä, mukaan lukien Auroora Yhtiöiden johtoryhmän jäsenet ja toimitusjohtaja.

Mahdollinen palkkio maksetaan osittain Auroora Yhtiöiden osakkeina ja osittain rahana. Rahana maksettava osuus on tarkoitettu kattamaan avainhenkilölle palkkiosta aiheutuvat verot ja lakisääteiset sosiaaliturvamaksut. Palkkiota ei pääsääntöisesti makseta, jos avainhenkilön työ- tai johtajasuhde päättyy ennen palkkion maksamista.

Osallistujien on pidettävä omistuksessaan 50 prosenttia saaduista osakkeista, kunnes heidän osakeomistuksensa arvo Auroora Yhtiöissä vastaa 50 prosenttia heidän palkkionsa maksua edeltävän kalenterivuoden bruttovuosipalkkansa arvosta. Yhtiön toimitusjohtajan on pidettävä omistuksessaan 50 prosenttia saaduista osakkeista, kunnes hänen kokonaisosakeomistuksensa arvo Auroora Yhtiöissä vastaa 100 prosenttia hänen edeltävän kalenterivuoden bruttovuosipalkkansa arvoa. Kyseinen määrä Auroora Yhtiöiden osakkeita on pidettävä omistuksessa niin kauan kuin työsuhde on voimassa.

Johtoryhmä

Lue lisää johtoryhmästä

Sisäpiirihallinto

Lue lisää sisäpiirihallinnosta